Puruvesi SwimRun ja Matkailutila Naaranlahti elävät kirkkaasta vedestä

Kuva tulossa
Puruvesi on tunnettu muikkujen lisäksi kirkkaasta vedestä ja viime aikoina Puruvesi SwimRunista.
Asiakas
Matkailutila Naaranlahti
Projektista
Puruvesi SwimRun on Suomen kesän kirkasvetisin swimrun-tapahtuma. Simana on ollut mukana tekemässä Puruvesi SwimRunia houkuttelevaksi ja näkyväksi.
Asiakkaan nettisivut

Saimaan saariin pääsee uimallakin

Puruvesi SwimRun ja Matkailutila Naaranlahti houkuttelevat osallistujia Suomesta ja ulkomailta idylliseen järviluontoon ja suomalaiselle maatilalle. 

Kesäkuussa Saimaan vesistön pohjoisosissa järjestettävä Puruvesi SwimRun uidaan muikuistaan ja kirkkaudestaan kuuluisassa Puruvedessä.

Jalkaisin taitettavat osuudet kulkevat mantereella ja Puruveden saarissa. Sarjat on suunnattu niin lajia kokeileville kuin luonnonvesissä enemmän uintia harrastaneille. Lähtö, maali, pysäköinti sekä huolto (sauna, ruokailu, mahdollisuus majoitukseen) ovat eteläsavolaisen maalaisidyllin keskellä Matkailutila Naaranlahden tiloissa Punkaharjulla.

Simanan palvelut

Simana on osallistunut Puruvesi SwimRunin viestintään ja toteutukseen ensimmäisestä tapahtumasta lähtien kesällä 2019. 

Simanan palvelupaketti on sisältänyt: 

  • Sisällöntuotantoa nettisivuille, video- ja valokuvatuotantojen koordinointia   
  • Mediaviestintää 
  • Tapahtumasisältöjen suunnittelua ja operointia järjestäjän "oikeana kätenä".  

Tapahtumien avulla Matkailutila Naaranlahti voi esitellä upeaa luontoa ympärillämme. Simana on tapahtumia, matkailua ja viestintää tunteva luottopakkimme, jonka avulla Puruvesi SwimRun on saanut arvoistaan näkyvyyttä markkinoilla.
Janne Hänninen
Yrittäjä, Matkailutila Naaranlahti

Videot

Puruvesi SwimRun on kesäkivaa kirkkaissa vesissä ja metsäisissä saarissa. Kuvaus: Jarno Artika.