Pää pois puskista!

Mikä, kuka ja kenelle Simana Oy? Katso tästä vastauksia. 

Mikä?

Simana Oy

  • suunnittelee ja toteuttaa viestintätoimistona tekstejä, kuvia, videoita, www-sivuja sekä opastaa ja konsultoi. Katso palvelumme tästä.  
  • on palvellut asiakkaita Suomessa ja muualla Euroopassa erityisesti metsä-, luontoliikunta- ja matkailukysymyksissä. 
  • on perustettu vuonna 2012 ja pitää majaansa lähellä Tuntematon sotilas -romaanista tuttua Paloaukean aluetta Liperin Ylämyllyllä Pohjois-Karjalassa.

Kuka?

Simana Oy:n päätekijä on Heikki Hamunen, maatalous- ja metsätieteiden maisteri, metsänhoitaja. Olen työskennellyt vuodesta 1996 lähtien metsä- ja matkailusektoreilla. Savon, Helsingin ja ulkomaiden kautta palasin vuonna 2006 Pohjois-Karjalaan.

Ammatinvalintatesti suositteli minulle psykologin ja myyntipäällikön uraa. Suositus ei käynyt toteen mutta peilaa persoonaani: tulen juttuun ihmisten kanssa ja kaipaan tuloksia. Olen työskennellyt mm. tutkijana, edunvalvojana, toiminnanjohtajana, mediavastaavana, markkinoijana ja verkostojen rakentajana. Tehtäväni ovat heittäneet minut mm. euroviisulähetykseen, viestijäksi ampumahiihdon maailmancup-tapahtumiin, ohjaamaan Indonesian pääministeriä, etsimään helikopterilla luonnonihmeitä BBC Natural History Unitin kanssa sekä kirjoittamaan ensimmäisen suomenkielisen polkujuoksukirjan.    

Liikun perheeni kanssa metsä- ja luontoaiheiden parissa myös vapaa-ajalla. Harrastukset vievät vesille ja maastoon. Aktiivisena metsäyhtymän osakkaana olen sisällä myös metsäalan käytännön töissä.

CV-dokumentti kertoo lisää työkokemuksestani.  

Kenelle?

Simanan asiakkaita ja yhteistyökumppaneita ovat olleet

  • mediatalot ja toimitukset
  • videoita, kuvia ja tekstiä tekevät sisällöntuottajat mainos- ja viestintätoimistoista eurooppalaisiin yleisradioyhtiöihin
  • tapahtumajärjestäjät
  • kunnat, kaupungit, kehittämisyhtiöt, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
  • ammattiyhdistykset, tutkimuslaitokset ja etujärjestöt
  • yritykset ja yhdistykset asianajotoimistosta Pohjois-Karjalan Biosfäärialueeseen, urheiluseuroihin ja maan suurimpiin lukeutuvaan konsulttiyritykseen.  

Miksi?

Miksi tällainen nimi?

Simana Oy -nimi muistuttaa yrityksen pohjoiskarjalaisista juurista. Pohjois-Karjalassa, Ilomantsin Mekrijärvellä asui 1700-1800-luvuilla runonlaulaja Simana Sissonen. On sanottu, että hänen merkityksensä uuden Kalevalan synnylle oli suuri. Päinvastoin kuin Simana Sissonen, Simanan yrittäjä Heikki Hamunen ei ole sen enempää taitava puuseppä, rakennusmies kuin parantajakaan. Meitä kytkee toisiimme kuitenkin löyhä sukulaisuussuhde: Sissosten puolelta olen saanut puolet perimästäni.

Miksi tällä sivustolla on paljon kuvia luonnosta?

Suuri osa toimeksiannoistamme liittyy luontoon, uusiutuviin luonnonvaroihin tai luontomatkailuun. Sivuston kuvat ovat samalla esimerkkejä, millaisia valokuvia Simanan kautta on saatavilla. Suurin osa sivuston kuvista on Studio Korennon / Harri Mäenpään käsialaa.   

Palvelumme